tiistai 14. elokuuta 2018

13.8. Inverness - Lossiemouth

 Vuorovesimyllerrystä linnoituksen edessä Moray Firthin salmessa
Mentiin kanavasta ulos kolmen muun veneen kanssa, sulkujen ulkopuolella ei ollutkaan odotusponttoonia jotern jouduttiin puskemaan lyhyt pätkä enimmillään 5 solmun vastavirtaan Inverness Marinaan odottamaan vuorovesimaksimia. Isot paikalliset delfiinit hyppivät veneen ympärillä. Todellinen rosvofirma, laskuttivat päiväkäynnistä 17 puntaa. Käytiin sitten odotellessa suihkussa ja lähdettiin myötävirrassa itään. Melkoinen vuorovesihässäkkä taas ennen Moray Firthiä, vene oli kuin pesukoneessa mutta olipa myötävirtaakin 3 solmua. Lähes tuuletonta koko matka mutta sekava maininki keikutti. Tultiin pilkopimeässä tänne Losiemouthiin, saapuminen piti ajoittaa vähintään kaksi tuntia vuorovesiminimin jälkeen etttä syväys riitti. Saatiin vene ponttooniin, reipas saksalainen tuli vielä köysiäkin vastaanottamaan.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

12.8. Inverness (+Elgin)


Hieno ja tyyni aamu. Tuuliennusteet edelleen vastaiset joten pakattiin eväät reppuun ja matkustettiin junalla Elginiin joka olikin oikein kiva ja vanha pikkukaupunki eikä mikään turistirysä. Palatessa olikin vastassa vesisade. Käytiin kaupassa huomista lähtöä varten. Sataman tilapäissuihkut ja vessat ovat pois käytöstä, vissiin ketään ei saada niitä tyhjäämään sunnuntaina, aika heikko esitys koska varsinainen huoltorakennus on pois käytöstä eikä siellä ole remppareiskoja näkynyt. Täällä on kuitenkin useita vierasveneitä.

 Valitettavasti ei matkustettu tällä

Kirkosta tandooriksi. Ainakin on enemmän asiakkaita
 Elgin
 Elgin
Royalin ruokasali, ei meille

11.8 Inverness

 Hattua sovittamassa kilttikaupassa, en ostanut.
 Inverness


Valehtelematta 100 metriä valmisruokahyllyjä M&S keskustan ruokakaupassa.

Turistipäivä. Panu kävi ensin polkupyörällä kaupungilla hakemassa infoa ja toisessa veneliikkeessä josta ei löytynyt mitään hyödyllistä. Otettiin sitten turistibussi jolla kaupunkiin nähtävyyksiä ihmettelemään. Mukava kaupunki ja ajettiin sitten samaisella turistilinjalla koko rinki takaisin. Ihana ja lämmin melko aurinkoinen päivä ja saatiin jatkettua peräkajuutan patjojen kuivattelua. Jostakin ihme syystä patjojen alle kertyy kosteutta vaikka päällä on petauspatja. Vasta maanantaille on luvassa lähtökeli.

lauantai 11. elokuuta 2018

10.8. Fort Augustus - Inverness


Puolipilvinen päivä, sadekuuroja. Loch Ness tultiin myötätuulessa osin purjeilla ja osin koneella. Hirviötä ei valitettavasti nähty. Kanavassa liikkuu kymmeniä vuokraveneitä, reilun 10 metrin pituisia mottoripaatteja. Ennen Invernessiä pysähdyttiin veneliikkeessä ostamassa itärannikon kartat ja sen jälkeen jo rutiinilla kävelytettiin vene sulkuportaita alas. Välillä vettä tuli melko reippaasti. Vene kiinni ja vaatteiden kuivatus päälle. Paras konsti on laittaa keulavessaan auton sisätilalämmitin, kattoikkuna raolleen ja tuloksena on kohtalaisen kuuma kuivauskaappi.

torstai 9. elokuuta 2018

9.8. Laggan – Fort Augustus

Harmaa ja sateinen aamu eikä päivän mittaan montaa sateetonta tuntia sitten ollutkaan. Lähdettiin Lagganin sulkuun heti 8 jälkeen aamulla toisen odottamassa olleen veneen kanssa. Sulusta lähtiessä vaihde ei sitten kytkeytynytkään päälle. Kevyt myötätuuli auttoi meidät pois sulusta ja kiinnityttiin viereiseen ponttooniin. Vika selvisi äkkiä, potkuriakselin pultit olivat irronneet. Korjaaminen oikin sitten toinen juttu, taaksepäin jumittunut akseli piti ensin vetää pitkällä pultilla paikoilleen ja sitten kiinnittää. Kaikki osat onneksi löytyivät. Kiinnittäminen oli hankalaa ahtaaseen rakoon koneen taakse. Kolmen tunnin urakka. Päästiin sitten liikkeelle, pari siltaa ja yksi sulku ennen Port Augustuksen viiden sulun portaikkoa. Se menikin tosi kätevästi, me käveltiin kanavan rantaa köysien kanssa ja uitettiin vene aina seuraavaan sulkuun. Iso määrä erimaalaisia turisteja ihmetteli touhuamme ja meistä otettiin varmaan satoja kuvia. Moni kävi juttelemassakin. Parkkeerattiin tänne ponttooniin heti sulkujen jälkeen, käytiin kaupassa ja haettiin noutopizza. Eberspächer saa kuivattaa vaatteita, täällä ei ole maasähköjä.
Sulkuvahdin tupa kanavan varrella
Saapumiskuva

Port Augustuksen sulkujen truristeja



Kääntösilta

keskiviikko 8. elokuuta 2018

8.8. Corpach – Laggan (Loch Lochy)


Aamu erittäin harmaa ja sateinen mutta sade onneksi lakkasi kun lähdettiin suluille. Alkulämmittelyksi yksi ja sitten Neptunus staircase, kahdeksan sulkua peräjälkeen ja vielä lopussa yksi. Melkoista jumppaamista. Sää oli erittäin vaihteleva koko päivän lämpimästä auringonpaisteesta kovaan tuuleen ja vesisateeseen. Jäätiin yöksi tähän Loch Lochyn itäpäähän ponttoonilaituriin.
Ahdasta on






tiistai 7. elokuuta 2018

7.8. Port Appin - Corpach (Caledonian kanava)


Aamukahvien jälkeen soudettiin maihin Pier Hous-hotelliin josta oli eilen puhelimitse varattu aamusauna. Saunan syntyperäkin selvisi, hotellin vetäjän äiti oli Porista kotoisin. Sauna oli pieni mutta tosi hyvä, ensimmäinen saunareissu sitten Maarianhaminan. Koko lysti kaikkine pyyhkeineen ja muineen poijupaikka mukaanlukien oli 10 puntaa. Saunan jälkeen myötätuulessa ja -virrassa osin purjeilla ja koneella tänne kanavaan. Pienen säätämisen jälkeen ensimmäisestä sulusta läpi tänne altaaseen yöksi. Sulkuvahti oli tosi avulias ja mukava ukko.