torstai 2. syyskuuta 2021

Bergkvara - Kalmar - Borgholm - Figeholm - Stora Askö

 

2908 Bergkvara – Kalmar


Pieni tauko vastatuulessa ja ajettiin koneella Kalmariin. Kovin oli hiljaista mutta varsinkin sakuveneitä liikkeellä. Vieressä ruotsalaisperhe pitkällä reissulla etelään kolmen pienen lapsen kanssa.


3001 – 3108 Kalmar

Pohjoistuulen loppumista odoteltiin. Panu kämmäsi öljynvaihdossa, vanhan suodattimen tiiviste jäi paikoilleen ja uudet öljyt päätyivät pilssiin. Onneksi veneliike vieressä ja ostarin roskiksesta löytyi tyhjiä kanistereita. Käytettiin ahkerasti vieressä olevaa marinan keittiötä, herkuteltiin poron sisäfileillä ja tehtiin lihapullasatsi.


0108 Kalmar – Borgholm


Haettiin thairavintolasta tosi hyvää takeawaytä buufetista ja syötiin ulkona. Lopulta iltapäivällä tuuli asettui ja päästiin iltapimeällä Borgholmiin. Koko iso satama aivan tyhjä. Sisäsatamassa kaksi suomalaisvenettä!


0208 Borgholm - Figeholm


Taas odoteltiin vastatuulen loppumista ja turisteiltiin Borgholmissa. Iltapäivällä päästiin lopulta lähtemään ja päädyttiin Figeholmiin upeassa auringonlaskussa. Nyt jo tutuksi tullut pimeälaskeutuminen, satamassa vain neljä sakua joten laitettiin kylkiparkkiin.Tosi hieno venekerhon satama, grillipaikkoja, pöytäryhmiä ja kaikki palvelut. Unisex suihkut ja vessat. Kauppaankin vain muutama sata metriä.


0308 Figeholm – Stora Askö


Gomarina appilla saatiin nyt tällä kertaa maksettua ilman ongelmia. Aamusuihku ja pikainen kauppareissu. Ennuste lupasi periaatteessa hyvää purjehduskeliäkin ahtaalle ja mutkaiselle väylälle mutta lopulta päästiin purjeilla vain yksi pätkä. Tuuli todella puuskaista 3 – 11 m/s. Tähtäimessä oli poijupaikka mutta kippari kyllästyi pujotteluun ja tultiin tänne kalasataman pitkää betonilaituriin. Kuin piruuttaan tuuli loppui sitten illalla täysin. Sadetta ei olla saatu moneen päivään eikä sitä ole luvassakaan.

lauantai 28. elokuuta 2021

Kröslin - Allinge - Karlskrona Sandhamn - Bergvara



2208 – 2308 Kröslin


Satamaelämää Kröslinissä. Vilkas satama, vuokraveneitä ja satamanosturi on kovassa käytössä. Hyvä pikkukauppa lähellä.


2408 Kröslin – Allinge


Heti kelin parannuttua kohti Bornholmia, aika kova aallokko ja tuuli alussa, sitten tuuli loppui täysin, loppumatkasta vähän myötätuulta ja ehdittiin myräkä alta pois. Yöllä säkkiimeässä Allingeen melko ahtaasta välistä. Kylkiparkki rantakadulle ja nukkumaan.


2508 Allinge/Rönne


Sateinen ja tuulinen päivä. Bussilla Rönneen ja Panu sai uuden sumutorven, vanhasta katosi kansi aiemmin kovassa kelissä.


2608 Allinge lähtö


Alkuillasta kohti Ruotsia, ei taaskaan purjehdustuulta mutta pääasia oli päästä eteenpäin.


2708 Kalrskrona Sanhdhamn ja Bergvara

Aamun valjetessa saapuminen Sandhamniin. Valtavan isot betonilaitrurit ja pari vierasvenettä. Nukuttiin muutama tunti ja jatkettiin tuttuun Bergvaraan, koveneva vastatuuli pysäytti tänne, sadekuuroja.


lauantai 21. elokuuta 2021

Wladyslowowo - Darlowo - Kolobrzeg - Dziwnow - Swinouszie - Trzebieb - Karnin - Kröslin

 

1308 – 1408 Wladyswowo – Darlowo - Kolobrzeglähtö klo 4.


Lähtö klo 0400. 11 mailia purjeilla ja loput koneelle. Perillä Darlowossa klo 19. Käytiin suihkus ja todettiin, et liikaa meteliä rokkijuhlat vastarannalla, ei kun köydet irti ja matka jatkuu. Tuli niin äkkilähtö että avainkin jäi palauttamatta. Pari viimeistä tuntia koveneva sivuvastainen tuuli ad 11 m/s. Tavarat saivat kyytiä viimeistään sataman suun hullunmyllyssä. Vene parkkiin pitkään betonilaituriin. Nukuttiin muutama tunti ja siirrettiin vene varsinaiseen vierassatamaan josta toisella yrittämällä kylkipaikka betonilaituriin. Iso ja aktiivinen vierassatama. Satamakapteeni ei täälläkään osannut sanaakaan englantia.


1408 Kolobrzeg


Majakalle aikomus, mutta liikaa väkeä, huomisin uusi yritys. Mukava paikka, ei enää aivan paljon liikaa väkeä pyöräteillä kävelemässä. Aamusta pari koneellista pyykkiä ja majakalle. Sattuipa siellä myös olemaan vanhojen autojen näyttely vieressä.


1508 Kolobrzeg - Dziwnow 1508

Sateista keliä. Nukuttiin viisi tuntia laiturissa ja lähdettiin just kun satamakapteeni tuli, varsinainen marina oli täynnä ja tultiin yöllä kalasataman puolelle.


1608 Dwiznow - Swinouszie


Suuri satama, fillarilla vessaan 600 metriä. Laiturisähköjen kanssa sai takuta. Tankkausasema oli tietty suljettu. Navakkaa tuulta ja jäätiin satamaan.


1708 Swinouszie


Ostospäivä, roskapöntöstä haetuilla kanistereilla dieseliä veneeeseen. Nina kävi kravattiostoksilla.


1808 Swinouszie – Trzebiez


Lähdettiin sisävesille kun tuul oli vastainen ja tosi puuskainen edelleen. Ei se ollu paljon parempi sisäjärvelläkään. Hyvä satama saatiin.


1908 Trzebiez


Saatiin ostokset tehtyä ja lähdettiin, tuuliennuste taas mitä sattui ja palattiin takaisin.


2008 Trzebiez – Karnin


Lähes tyynessä ja osin vastatuulessa sisäreittiä Saksan puolelle. Sadekuuroja. Pieni rauhallinen satama. Kanavassa joku ihmeellinen valtava metallirakennelma, olisiko joku sodan aikainen nostosilta junille?


2108 Karnin – Kröslin

Sillanaukaisn jälkeen matalalle sisäreitille ja toiselle avattavalle sillalle. Tultiin tänne jättisatamaan ja saatiin lopulta puuttuvat Saksan kartat.

perjantai 13. elokuuta 2021

Hel - Wladysowolo

 

1008 Hel – Wladyslawowo

Taaskin vain pari mailia purjeilla. W on valtava turistikeskittymä, karavaanialueita on loputtomasti ja hiekkarantaa kymmeniä kilometreja. Satamassa ekomatkailua, turisteja kuskataan 1200-heppaisella ribillä vartin kaahauskierroksille ja asiakkaita riitti.


1108 Wladyslawowo


Pyöräiltiin 7 km majakalle, lähes koko matka campingalueita ja loma-asutusta. Turisteja paljon. Liikenne kuin villistä lännestä. Illalla sadetta ja ukkosta.


1208 Wladyslawowo


Näkötornissa käytiin ja pyöräiltiin. Illalla saatiin lopulta pätevältä naapurilta oikeaa satamatietoa ja satamakirja joiden perusteella muutettiin suunnitelmia seuraavan päivän osalta eli ei Ustkaan, n ”three days in Ustka is a disaster”. Luvattujen kovien tuulien vuoksi tiedossa jumipäiviä. Satamassa olet kuin eläintarhan apinat näytillä, ja katselijat sitten heittelevät teille banaaneja.

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Hel - Gdansk

 

0608 Hel

Lomapäivä Helissä, museoita katseltu ulkopäin ja hautausmaallakin käytiin.


0708 Hel – Gdansk


Haettiin tosi hyvä broileri ravintolasta, edellispäivänä myivät ne loppuun. Saatiin varmistettua paikka Gdanskista jonne saavuttiin alkuillasta. Heikkoa tuulta, osa matkasta saatiin sinniteltyä purjeilla. Olihan näkymät tulokanavassa.'


0808 Gdansk


Valtavasti ihmisiä liikkeellä, sunnuntai. Koko vanhakaupunki täynnä kaikenlaista myyntikojua ja vieressä lukuisia kirpparitelttoja joissa myytiin aivan kaikkea kolikoista piironkeihin. Syötiin sunnuntaiaamianen terassilla. Aamusta sateista, päivällä hyvä keli ja illalla satoi uudelleen eli meni nappiin.

torstai 5. elokuuta 2021

30.7. -5.8. Klaipeda - Nida - Smiltyne - Hel

 

3007 Klaipeda

Herätys tavalliseen tapaan ennen kuutta. Saatiin todellinen ukkosmyräkkä, kesti ehkä 10 minuuttia, mutta pesi hyvin kannen ja ikkunoista pois Liepajan pölyt.

3107 Klaipeda

Kova länsituuli ja hiekka lensi joka paikkaan. Valmisteltiin lähtöä Nidaan. Hiekkaa poistettu niin veneen päältä kuin sisältäkin

0108 Klaipeda – Nida

Paikoin hyvin matalaa reittiä Nidaan. Periaatteessa olisi ollut purjehduskelikin mutta hankala reitti ja paljon vastaantulevaa regattaliikennettä niin meni koneajeluksi. Nidasta saatiin puhelinsoitolla paikka niin ei tarvinnut arvuutella. Satama on iso ja paikalla oli viisi Nauticattia! Nida on lomaresortti ja hyvin äveriään näköinen. Veneitä oli paljon mutta yhtään varmaa vierasvenettä ei ollut.

0208 Nida

Lenkkeiltin majakalle. Koskaan en ole nähnyt yhtä monta Porschea ja muita kalliita autoja niin lyhellä matkalla. Mukava paikka kaiken kaikkiaan. Tutustuttiin puolin ja toisin samanikäiseen ja samanlaiseen veneeeseen. Paljon yhtäläisyyttä mutta paljon myös eroja. Tosi mukava pariskunta.

0308 Nida – Smiltyne

Sivutuulta 3-11 m/s. Melkoista purjejumppaa tosi puuskaisessa tuulessa. Marinero vastassa hienossa satamassa. Hotellikompleksi ja ravintola jossa käytiin pizzalla, hyvää oli.

0408 -0508 Smiltyne – Hel

Yhdeksän jälkeen lähtö, hetken koneajelun jälkeen purjeilla viisi mailia. Sen jälkeen tuuli meni 2-3 m/s eikä luvattua tuulta saatu koko matkalla eli meni koneajoksi. Perillä Helissä haeskeltiin paikkaa aamun sarastaessa ja laitettiin lopulta ulkolaituriin kylkikiinnitykseen. Nukuttiin muutama tunti ja sitten saatiin satamakapteeni VHF:llä kiinni, ystävällinen kaveri ja paikan vapauduttua tultiin sormiponttooniin. Vilkas vierasvenesatama, lähinnä paikalllisia mutta myös yksi ruotsalainen ja pari sakua. Hel on todella vilkas turistirysä, lukemattomia myyntikojuja ja pikaruokaravintoloita sekä erilaista sotajuttuihin liittyviä kojuja. Isot risteilypaatit kuljettavat turisteja päiväretkille.

perjantai 30. heinäkuuta 2021

29.7. Klaipeda

Lautalla joen yli ja pyörillä merimuseoon ja akvaarioon, olihan aikamoinen keksintö. Laitoin lopultakin kylmäboksiin pikku tietokonetuulettimen kun se tuppaa olemaan aina pohjalta jäässä. Näyttää toimivan täydellisesti. Illalla saatiin oikein vähän sadetta, ensimmäinen kuuro lähes kuukauteen.