perjantai 24. elokuuta 2018

24.8. Harlingen - Leeuwarden

Kova tuuli eikä yhtään harmittanut että tulomatkalla jo katsottiin tuulitiedot minkä takia ei jääty Vlielandiin. Satamassakin yli 10 m/s. Vene oli satamakanavassa väärään suuntaan ja kun kanavan leveys oli vain 20 metriä ja veneitä molemmilla puolilla pitkin rantaa niin kääntö piti suunnitella melko perusteellisesti, keulapotkurilla venettä ei käännetä kovassa tuulessa. Napakka vauhti ja ruori yli pelkäämättä vastapuolen miljoonavenettä. Kanavaan mennessä saatiin oikeastaan ensimmäinen paha maku hollantilaisista joista ollaan todella tykätty. Myöhemmin tullut paikallinen vene kiilasi meidän edelle sulkuun ja jouduttiin vartti pyörimään uutta sillanaukaisia. Samaan sulkuun päädyttiin lopulta. Todella ikävää käytöstä ja päinvastoin kaikkea mitä englantilaiset kutsuvat sanalla ”seamanship”. Kanava-ajelu oli ennestään tuttua, erikoista oli että jouduttiin odottamaan yhden sillan aukaisua kolme varttia odotusponttoonissa, eivät voineet avata siltaa kovan tuulen takia. Onni onnettomuudessa, sain odottavan hollantilaispaatin kipparilta neuvon mihbin tulla täällä Leeuwardenissa ja tänne myös tultiin. Ollaan kanavan varressa josta juuri löydettiin yksi paikka juuri minuutteja ennen kun se vietiin. Kovat sadekuurot menivät ohi molemmin puolin päivän aikana mutta illalla alkoi kova sade ja ukkosti. Nähtiin kymmenien suppareiden porukka ilmeisesti jokin happeninki on menossa.


 Sillanaukaisua odotellessa
 Pisan torni Leeuwardenissa
 Suppaereita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti