sunnuntai 16. syyskuuta 2018

16.9. Nynäshamn – Möja Kyrkviken


Hieno aurinkoinen aamu ja lähtö klo 7. Tukholman saaristossa päästiin hienosti purjeilla, ja ehtii kattella maisemia. Veneitä on liikkeellä paljon, väistämissääntöjä täällä ei tunneta. Loppumatkasta nopeakulkuinen saaristolautta ajoi isolla selällä tahallaan muutaman kymmenen metrin päästä keulan edestä ja heikossa tuulessa paukutti purjeet edestakaisin joten ei ole ihme että normaalitkin veneilijät ajelevat miten sattuu kun ammattikipparitkin ovat täysiä ääliöitä. Joka ”rotankolosta” pukkaa päivän mittaan veneitä ulos väylälle ristiin rastiin. Tuuli 3 – 9, suunta onneksi pysyi suhteellisen samana. Aivan upea purjehduskeli ja auringonpaiste. Tukohlman saariston hässäkkä jäi nyt onneksi taakse. Täällä perillä ajettiin kapean satamalhden päähän, vettä juuri ja juuri riittävästi mutta onneksi pohja oli pehmeä, peräankkuri ja keula laituriin. Hauska pikkukylä jossa tähän aikaan melko hiljaista. Huusit satamassa mutta ei muita palveluita.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti